Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

13- kerroksinen asuinkerrostalo, jossa on 91 asuntoa. Talossa on yksi kellarikerros, jonne on varastotiloja, väestönsuoja, sähköpääkeskus ja lämmönjakohuone.

Ylimmässä kerroksessa on kaksi saunaa ja kolme kerhotilaa kattoterasseineen sekä etätyötila. Asukkaiden käytössä on myös talopesula, kaksi kuivaushuonetta, ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastot talon ensimmäisessä kerroksessa.

Autopaikat sijaitsevat erillisessä parkkihallissa. Yhtiölle on varattu hallista 44 autopaikkaa.

Opaste
Opaste

Perustiedot

Kiinteistön nimi Hannuksenkuja 17
Kiinteistön osoite Hannuksenkuja 17
02270 ESPOO
Asuinhuoneistojen määrä 91
Liikehuoneistojen määrä 2
Talotyyppi Kerrostalo
Kerrosluku 13
Kiinteistön rakentamisvuosi 2024
Isännöintitoimisto Asuntosäätiön Isännöinti Oy
puh. 0201612400

Organisaatio

Isännöitsijä Hanne Nybergh
Asuntosäätiön Isännöinti
puh. 09 4246 9333
hanne.nybergh@asuntosaatio.fi

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Länsi-Uusimaa.

Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Lämmönjakohuoneessa
Lämmönjakohuone Kellarikerroksessa. Käynti ulkoiluvälinevaraston kautta
Sähköpääkeskus Kellarikerroksessa. Käynti porraskäytävältä
Ilmanvaihtokone 13. kerros
Ilmanvaihdon hätä-seis

Porrashuoneen alatasolla

Kiinteistönhoito Braleva Kiinteistöpalvelut Oy
puh. 098013044
päivystys 098013044
Kokoontumispaikka Sisäpihan oleskelualue
Varakokoontumispaikka Määritetään tarvittaessa
Väestönsuojien määrä 1
Väestönsuojan sijainti VSS1 Kellarikerroksessa
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone
Sähköpääkeskus
Sähköpääkeskus
Veden pääsulku
Veden pääsulku

Kiinteistön tilat

Liikehuoneistot
Sijainti Nimi
1. kerros Liiketila 1
1. kerros Liiketila 2

Vastuunjako

Osapuoli Vastuualue
Isännöinti Vastaa koko kiinteistön isännöinnistä, huoltosopimusten ja vastaavien asioiden hallinnoinnin hoitaminen, ilmoitettuihin turvallisuus- tai muihin puutteisiin puuttuminen tai sen vastuuttaminen muulle taholle. Isännöitsijä on viranomaisvalvonnan ja muiden vastaavien asioiden yhteyshenkilö ja osallistuu mm. palotarkastuskierroksiin
Kiinteistöhuolto Kiinteistön tekniset järjestelmät ja turvalaitteet, piha-alueen hoito, tarvittavat lumenpudotukset yms. asiat. Huoltomies havannoi kohteella liikkuessaan puutteita ja hoitaa niitä omatoimisesti kuntoon tai ilmoittaa asiasta isännöintiin.
Asukas Asukas vastaa omasta asuinhuoneistostaan ja varastokopistaan sekä omasta irtaimistostaan ja toiminnastaan yhtiössä. Asukkaiden tiloissa olevat, kiinteistön järjestelmät tai kiinteät rakenteet, hoitaa huoltoyhtiö
Normaali tiedonkulku puutteiden osalta: Asukas--- Huoltoyhtiö --- Isännöinti

Asukkaat voivat ilmoittaa turvallisuushuomioista tai muista puutteista huoltoon tai isännöintiin puhelimitse tai sähköpostilla, tarvittavat yhteystiedot löytyvät esimerkiksi tämän suunnitelman "Organisaatio"-luvusta.

Tärkeät puhelinnumerot

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Braleva Kiinteistöpalvelut Oy 098013044 098013044
Hissihuolto KONE Hissit Oy 080015063

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Riskien arviointi

Pelastussuunnitelman laadinnan yhteydessä on tehty riskienarviointi, joka on esitetty tässä luvussa. Arviointi on kohdistettu arkisempiin asioihin ja luvun lopussa on esitetty johtopäätökset.

Vaaralla tarkoitetaan tekijää tai olosuhdetta, joka voi aiheuttaa haittaa tai saada aikaan haitallisen tapahtuman. Riski on uhkaan liittyvän vahingon todennäköisyyden ja seurausten vakavuuden yhteisvaikutus. Tässä tapauksessa vaarojen tapahtumien mahdollisuutta ja seurausten vakavuutta on arvioitu sanallisesti. Vaaratilannekohtaisesti on esitetty myös toimenpiteet ja ennalta ehkäiseviä toimia.

Vaaratilanteet:

  • Tulipalo

  • Vesivahinko

  • Kaatuminen, liukastuminen, kompastuminen ja muut vastaavat tapaturmat

  • Myrskyvauriot ja muista sääoloista johtuvat vaarat, kuten talvella lumen tai jään putoaminen ihmisten tai omaisuuden päälle tai esimerkiksi piha-alueella puiden kaatuminen kovassa tuulessa

  • Ulkoiset vaarat, kuten liikenneonnettomuus lähialueella tai säteily- ja kaasuvaarat

  • Katkot tai häiriöt sähkön, veden tai kaukolämmön jakelussa

  • Ilkivalta, ryöstö tai murto.

Riski
Syyt
Seuraukset Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt
Tapaturma tai sairauskohtaus
Talvella liukkauden aiheuttama kaatuminen. Rakennuksen katolta putoava lumi tai jää. Henkilökohtaiset sairaudet voivat aiheuttaa sairauskohtauksen. Erityisesti vanhemmilla asukkailla sairauskohtauksien mahdollisuus kasvaa.
Todennäköisimmin tapaturma sattuu kotona esimerkiksi ruoanlaiton yhteydessä. Näitä ovat esimerkiksi pienet palovammat tai viillot. Kotona voi sattua myös sähkötapaturma, jos käytetään viallisia sähkölaitteita tai esimerkiksi kännykän akku vioittuu.
Mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot. Pienet haverit asuinkiinteistöissä todennäköisiä.
Sähkölaitetapaturmiin liittyy yleensä myös tulipalon vaara.

Asukkaiden havaitessa puutteita, ilmoittaa hän niistä kiinteistöhuoltoon tai yhtiön hallitukselle. Talvella kiinteistöhuolto hoitaa liukkauden eston sekä tarvittaessa lumen ja jään poiston katolta. Yleisten tilojen kunnossapidosta huolehditaan. Kulkureiteillä ei säilytetä ylimääräistä tavaraa.

Ulkoalueilla huolehditaan siitä, että ajoneuvot pysäköidään vain niille osoitetuille paikoille, jotta pelastuslaitos ja ensihoito pystyvät toimimaan kohteella.

Tulipalo
Asuinkiinteistöissä tilastollisesti yleisimmät tulipalojen aiheuttajat ovat ruuanlaitto, avotulen käyttö sekä viallisten sähkölaitteiden käyttö. Monesti tulipalojen alkamiseen liittyy ihmisen toiminta tai huolimattomuus. Huoneistoissa ja varastoissa on yleensä paljon tavaraa, joka tulipalotilanteessa toimii palokuormana. Toisinaan tulipalo voi aiheutua myös ihmisestä riippumatta, esimerkiksi viallisessa tai huoltamattomassa sähkökeskuksessa (esim. oikosulut). Tulitöiden tekeminen on aina tulipaloriski.
Mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot

Avotulen käyttö ja ruuanlaitto vain valvottuna. Rikkinäisten sähkölaitteita ei saa käyttää (tapaturma- ja tulipaloriski). Isompia kodinkoneita (pesukoneet) ei tule käyttää ilman valvontaa. Yhteisissä tiloissa, porraskäytävissä, kulkukäytävillä ja rakennuksen seinustoilla ei säilytetä ylimääräistä tavaraa. Sähkötiloissa ei säilytetä ylimääräistä tavaraa. Jätepisteellä jätteet tulee lajitella asianmukaisesti eikä sinne saa jättää huonekaluja, vaan ne tulee hävittää asianmukaisesti. Mahdolliset tulityöt suoritetaan tulityölupaprosessin mukaisesti. Irtaimistovarastoissa ei säilytetä palavia aineita.

Paloturvallisuusratkaisut- ja laitteet, sekä niiden huolto ja ylläpito.

Ulkoalueilla huolehditaan siitä, että esimerkiksi ajoneuvoja pysäköidään vain niille osoitetuille paikoille, jotta pelastuslaitos ja ensihoito pystyvät toimimaan kohteella.

Vahingonteot, varkaudet
Mm. raffitit, ikkunoiden tai kaluston rikkomiset tai tuhopoltot.
Seurauksena pääasiallisesti lievät omaisuusvahingot. Sytytetty kohde (esimerkiksi rakennuksen seinustalla olevala puukasa) voi levitä suuremmaksi paloksi, jolloin myös seuraukset ovat vakavammat. Ulkoalueilla ja sisäänkäynneillä riittävä valaistus. Ilkivallan jäljet (esim. töherrykset) korjataan mahdollisimman pian havainnon jälkeen. Vältetään turhan palokuorman säilyttämistä rakennuksen seinustoilla ja sisätiloissa. Varmistetaan että kulkiessa ei jää auki / lukitsematta vahingossa ovia, esimerkiksi irtaimistovaraston ovea. Lukitukseen ja valaistukseen liittyvät puutteet ilmoitetaan kiinteistöhuollolle.
Sähkökatkot, vesivuodot tai muut kiinteistötekniikan ongelmatilanteet
Äkilliset tai suunnitellut sähkö- tai muut tekniikan käyttökatkot. Rikkoutuneet laitteet, esimerkiksi ilmanvaihtokoneet tai vesivuoto.
Rikkoutunut kiinteistötekniikka aiheuttaa yleensä vain hetkellistä haittaa. Vesivuoto voi huomaamattomana laajentua isommaksi vesivahingoksi. Äkilliset tai suunnitellut sähkökatkot eivät lyhytaikaisesti aiheuta asumiseen suurempia ongelmia, mutta pidentyessään hankaloittavat asumista merkittävästi. Korkeassa asuinrakennuksessa esim. hissien toimimattomuus vaikeuttaa arkea tavallista enemmän.

Sähkön, veden tai lämmönjakelun häiriöt ovat epätodennäköisiä, mutta asukkaita suositellaan varautuvan niihin kotivaralla, jonka perusajatus on että kaikkien tulisi pärjätä kotioloissa 72 tuntia omavaraisesti. Kotivaraan ja omatoimiseen varautumiseen lisätietoja suomalaisten viranomaisten ja yhdistysten perustamassa 72 tuntia - sivustolla. Jos asukkaalla on vaikeuksia tulla toimeen omatoimisesti, tulee katkotilanteisiin varautua vakavammin ja olla valmiina hakemaan myös ulkopuolista apua. Asukkaiden on hyvä huomioida myös naapurit arjessa.

Rikkoutuneesta kiinteistötekniikasta tai vuotavista vesikalusteista ilmoitetaan aina välittömästi suoraan kiinteistöhuoltoon. Vesivuotojen osalta vesikalusteissa on myös linjasulut, jotka on mahdollisuuksien mukaan suljettava välittömästi isomman vahingon estämiseksi.

Vesivahinko
Mahdollisia syitä ovat yleensä jäätyminen, tukokset tai laitteiden vikaantuminen. Ulkopuolisia syitä ovat myrskyt ja esimerkiksi hulevesitulvat (rankkasateet, lumien sulaminen).
Mahdolliset omaisuusvahingot Huolletaan ja ylläpidetään talon LVI-tekniikkaa, ilmoitetaan puutteista, käytetään kodinkoneita (pesukoneet) vain valvottuina, laitteiden uusimisen myötä suositellaan aina vuotokaukaloa, pidetään sadevesiviemärit kunnossa.
Kaasuvaara lähialueella
Syynä voivat olla esimerkiksi kemikaalikuljetusonnettomuus lähellä olevilla kuljetusväylillä tai tulipalo naapurikiinteistössä.
Seurauksena mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot.

Noudatetaan viranomaisen hätätiedotteita, jotka voivat tulla tekstiviestillä, TV:n tai internetin välityksellä tai viime kädessä pelastuslaitoksen kaiutinautoilla.

Tärkeimpänä toimenpiteenä yleensä ilmanvaihdon sulku ja sisälle suojautuminen.

Poikkeustilanteet
Lähialueella säteilyvaaratilanne tai muu vakava tapahtuma.
Mahdolliset henkilövahingot, sisälle suojautuminen, mahdollinen evakuointi. Poikkeustilanteissa toimitaan viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti. Omatoiminen varautuminen helpottaa asukkaiden toimintaa poikkeustilanteissa. Omatoimiseen varautumiseen liittyvää tietoa löytyy 72 tuntia - sivustolta.
Aurinkovoimala
Tulipalo paneelissa tai komponentissa katolla. Ihmisen pelastaminen (sähkötapaturma)
Mahdolliset henkilö- ja omaisuusvahingot Järjestelmän opastus (varoituskilvet ja merkinnät). Aurinkovoimalan erotuksen ohjeistus ja merkintä. Työturvallisuus asennus- ja huoltotöissä.

Vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmät

Kohde on käyttötarkoitukseltaan asuintalo, ja siihen liittyvät arkiset vaarat ja riskit ovat tähän sidottuja. Yleisimmät asukkaisiin kohdistuvat vaaranpaikat ovat tapaturmia, ja tilastollisesti ne tapahtuvat todennäköisesti asuinhuoneiston sisällä. Normaaliin asumiseen liittyy myös liukastumiset ja kompastumiset piha-alueella tai portaikoissa.

Korkeassa asuintalossa korostuu kiinteistötekniikan ja paloturvallisuuslaitteiden huoltaminen ja ylläpitäminen.

Havaituista puutteista tulee aina ilmoittaa eteenpäin kiinteistöhuoltoon tai isännöintiin.

Turvallisuusjärjestelyt

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto Kuvaus
Kerhotilat, IV-konehuone, liiketilat Käsisammutin 6kg jauhesammutin
Käsisammutin
Käsisammutin
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)

Turvalaitteet

Savunpoisto

Savunpoiston tarkoituksena on palossa syntyvien palokaasujen, savun ja lämmön poistaminen tiloista. Savunpoistolaitteet on huollettava ja kokeiltava määräajoin käyttö- ja huolto-ohjeen mukaisesti. Savunpoistolaitteistoa käyttää vain pelastuslaitos.

Savunpoistolaitteisto
Kuvaus

Kellarikerroksen varastotiloista ja väestönsuojasta on savunpoistokuilut maan tasalle. Luukut sijaitsevat 1. kerroksen tasolla talon kaikilla seinustoilla (yhteensä 5 kpl).

A-portaassa ja poistumisportaassa on etälaukaistavat savunpoistoluukut.

Keskuksen sijainti IV-konehuone
Savunpoiston laukaisu Porrashuoneen alatasolla
Savunpoistokeskukset
Savunpoistokeskukset
Savunpoiston laukaisu
Savunpoiston laukaisu

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Kuvaus Toimitiloissa on verkkovirtaan kytketyt akulliset poistumisopasteet.
Kattavuus Toimitilojen uloskäynnit

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Porrashuoneen alatasolla

Ilmanvaihdon hätä-seis
Ilmanvaihdon hätä-seis

Paloturvallisuus

Palovaroitin

Palovaroittimien tehtävänä on varoittaa alkavasta tulipalosta. Näin alkavan palon tukahduttaminen, muiden varoittaminen ja pelastautuminen on mahdollista.

Palovaroitin
Kuvaus Verkkovirtaan kytketyt palovaroittimet
Kattavuus Asunnot, kerroskäytävät
Laitteiston malli Verkkovirta
Hälytyksen tyyppi Paikallinen hälytys
Palovaroitin
Palovaroitin

Pelastustie

Pelastustie on ajotie, jota käyttäen hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta.

  • Pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää.
  • Pelastustie tulee merkitä sisäasiainministeriön asetuksen (468/2003) mukaisesti tekstillisellä lisäkilvellä.
  • Pelastustie-merkkiä ei käytetä, jos pelastustietä ei ole merkitty rakennuksen rakennuslupa-asiakirjaan.
  • Pelastustieasioissa neuvoja saa paikalliselta pelastusviranomaiselta.
Pelastustie
Sijainti Hannuksenkujalta sisäpihalle, nostopaikka talon vieressä.
Pelastustie
Pelastustie

Kuivanousut

Kuivanousu on rakennukseen kiinteästi asennettu tyhjä putkilinja, jota pelastuslaitos käyttää sammutusveden siirtämiseen esimerkiksi katutasolta rakennuksen katolle.

Kuivanousu
Kuvaus Kuivanousun syöttö sijaitsee Finnoonsillan puolella. Ulosottoliittimet joka kerroksessa.
Kuivanousun syöttö
Kuivanousun syöttö
Kuivanousun ulosotto
Kuivanousun ulosotto

Poistumistiet

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että asuinrakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Poistumisen on voitava tapahtua myös pimeässä, joten kulkureittien on oltava joka hetki esteettöminä. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.(Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta)

Uloskäytävien ja niihin johtavien tilojen ovien tulee olla hätätilanteessa helposti sisäpuolelta avattavissa.

Ovi voi olla lukittu esimerkiksi estämään luvatonta tunkeutumista ulkoa sisälle, mutta se on oltava avattavissa sisäpuolelta ilman avainta huoneiston normaalin käytön aikana.

Hätäpoistuminen korkeassa rakennuksessa

Rakennuksessa on kaksi erillistä uloskäytävänä toimivaa porraskäytävää, joiden kautta poistutaan hätätilanteessa.

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulitöiden vastuuhenkilön antaman tulityöluvan. Tulityöluvalla varmistetaan eri osapuolten toiminta turvallisuuteen ja palosuojeluun liittyvissä asioissa. Tulityötä suorittavalla henkilöllä on aina oltava tulityökortti.

Tulityölupia myöntää isännöitsijätoimisto.

Muut järjestelyt

Hissi

Hissi
Kuvaus Kaksi hissiä, joista toinen toimii palomieshissinä.
Huoltoyritys KONE Hissit Oy

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone
Sijainti 13. kerros
Kuvaus Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Porrashuoneen alatasolla
Ilmanvaihdon hätä-seis
Ilmanvaihdon hätä-seis

Aurinkovoimala

Aurinkovoimala
Sijainti Vesikatolla on aurinkopaneeleja
Kuvaus Invertteri ja turvakytkin sijaitsevat 13. kerroksen IV-konehuoneessa.
Invertteri
Invertteri

Jätehuolto

Jätehuolto
Sijainti Jätepiste sijaitsee talousrakennuksen vieressä sisäpihalla.
Jätepiste
Jätepiste

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä mitä on tapahtunut
  • Onko henkilö kaatunut tai pyörtynyt?
  • Onko mahdollisesti silminnäkijöitä, jotka osaisivat kertoa tarkemmin tapahtuneesta?
Tarkista henkilön tila
  • Onko henkilö heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistelemalla?
Tarkista hengitys
  • Jos henkilö ei herää, tarkista hengitys: aseta kämmenselkä potilaan suun eteen ja kokeile tuntuuko ilmaa kulkevan.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat.
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
Tarkkaile potilasta.
  • Jos potilaan tilassa tapahtuu muutoksia ennen pelastuslaitoksen saapumista, ilmoita siitä soittamalla uudelleen hätänumeroon 112, jotta hätäkeskuksessa voidaan tehdä uusi tilannearvio.
Opasta ammattiauttajat nopeasti potilaan luokse
  • Kerro ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.

Havaitessasi tulipalon

Pelasta

  • Suorita tilannearvio. Pelasta välittömässä vaarassa olevat.
  • Varo hengittämästä savua! Savu on erittäin myrkyllistä ja hengitettynä aiheuttaa menehtymisen erittäin nopeasti.

Varoita

  • Varoita muita rakennuksessa olevia tulipalosta ja uhkaavasta vaarasta.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.

Hälytä

  • Soita hätänumeroon 112 turvallisesta paikasta.
  • Kerro kuka olet, missä palaa (osoite ja kerros), mikä palaa ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.

Sammuta

  • Suorita alkusammutus mahdollisuuksien mukaan.
    • Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla se sammutuspeitteellä.
  • Sähkölaitepalossa katkaise laitteen virta, tämän jälkeen voit aloittaa ensisammutuksen.

Rajoita

  • Poista lähellä olevat tulenarat esineet ja syttyvät aineet.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla ikkunat ja asunnon ovi poistuessasi.

Opasta

  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle tai järjestä opastus.

Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Sisäpihan oleskelualue

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Sisäpihan oleskelualue
Kokoontumispaikka
Kokoontumispaikka

Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön (varakokoontumispaikka).

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman pelastusviranomaisen lupaa.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Määritetään tarvittaessa

Ankarissa talviolosuhteissa tai muissa tilanteissa saatetaan tarvita varakokoontumispaikkaa, johon ihmiset ohjataan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Tulipalo muualla rakennuksessa

Jos rakennuksen muissa tiloissa on tulipalo, esimerkiksi asuinhuoneistossa joka on alapuolellasi, toimitaan seuraavan ohjeen mukaisesti:

  • Sulje huoneistosi ovet ja ikkunat
  • Tee tilannearvio, pyri ensisijaisesti poistumaan huoneistosta:
    • Tarkasta kerroskäytävä, jos käytävällä ei ole savua voit poistua huoneistosta.
    • Jos kerroskäytävällä on savua, tulee sinun jäädä huoneistoosi. Älä koskaan poistu savuiseen tilaan!
  • Kerroskäytävällä sinulla on kaksi vaihtoehtoa poistumiseen, pääporraskäytävä ja varapoistumisportaikko
    • Jos pääporraskäytävässä on savua tai ruuhkaa, on suositeltavaa käyttää varapoistumisportaikkoa.
    • Hissin käyttö on ehdottomasti kiellettyä tulipalotilanteissa!
  • Ennen kuin poistut portaikkoja pitkin:
    • Jos havaitset pääporraskäytävässä savua, älä poistu sen kautta vaan käytä varapoistumisportaikkoa!
    • Varapoistumisportaikkoa käyttäessä on hyvä katsoa ylös ja alas eli varmistaa, että reitti on turvallinen ennen kuin poistut.
  • Jos olet porraskäytävässä ja sinne alkaa tulla savua siirry kerroskäytävälle ja poistu toisen portaikon kautta.
  • Laskeudu katutasolle asti ja edelleen kokoontumispaikalle.
    • Pääporraskäytävässä laskeutuminen sisääntulokerrokseen ja pääovien kautta ulos.
    • Kokoontumispaikkana toimii Sisäpihan oleskelualue

Tilanteet joissa tulee jäädä huoneistoon

Asuinhuoneistot ja kerroskäytävät on muodostettu rakenteellisesti omiksi palo-osastoiksensa, joten huoneistoon on turvallista jäädä. Mikäli olet huoneistossa tai muussa tilassa odottamassa apua, ilmoita siitä Hätäkeskuslaitokseen soittamalla hätänumeroon 112.

Jää huoneistoosi jos:

  • Sinulla on huono liikuntakyky, etkä pysty käyttämään portaita.
    • Pyydä naapurilta apua poistumiseen. Jos et saa naapuria tai muuta henkilöä auttamaan, palaa huoneistoosi ja ilmoita tilanteesta hätäkeskukseen 112.
  • Kerroskäytävällä on savua tai kumpikaan poistumisreitti ei ole turvallisesti käytettävissä.

Etukäteen huomioitavia asioita

  • Jos sinulla tai naapurillasi on huono liikkumiskyky tai muu este turvalliseen poistumiseen, käykää keskustelua etukäteen vähintäänkin isännöitsijän kanssa. Samassa kerroksessa olevien naapureiden kanssa on hyvä keskustella tilanteesta, jolloin mahdollisessa hätätilanteessa apua on helpompi saada, kun tilanne on tiedossa etukäteen.
  • Tutustu molempiin porraskäytäviin ja kellarikerroksen poistumisreitteihin etukäteen.
  • Älä säilytä kerroskäytävillä, porraskäytävässä tai varapoistumisportaikossa mitään tavaraa, jotta turvallinen poistuminen on mahdollista.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Braleva Kiinteistöpalvelut Oy, puh. 098013044, päivystys 098013044
    • isännöitsijälle: Hanne Nybergh, puh. 09 4246 9333
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Lämmönjakohuoneessa
  • Lämmönjakohuone: Kellarikerroksessa. Käynti ulkoiluvälinevaraston kautta
  • Sähköpääkeskus: Kellarikerroksessa. Käynti porraskäytävältä
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Selvitä vesivaaran aiheuttaja.
  • Jos kyseessä on vuoto, pyri tyrehdyttämään se.
  • Pyri estämään veden pääsy rakennukseen
    • säkityksin
    • muovipeitteitä käyttämällä
    • johtamalla vesi poispäin rakennuksesta
  • Hälytä tarvittaessa lisäapua.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia.

Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Varoitus annetaan taajamissa kiinteällä ulkohälytinjärjestelmällä ja taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle.
  • Pysy sisällä.
  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointilaitteet.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta, ettet joutuisi vaaraan matkalla.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki

Lisätietoja vaaran laadusta saat radiosta ja televisiosta. Kaasuvaaraan liittyy tavallisesti seuraavia asioita.

  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä
    • yläkerroksissa on paras suoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
    • pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi.
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
    • paina märkä vaate, ruoho, turve- tai sammaltuppo suun eteen ja hengitä sen läpi.
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti. Mitä tiiviimmäksi rakennuksen saat, sitä hitaammin kaasu tunkeutuu sisälle.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa. Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.

Säteilyvaara

Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa mittareilla. Pienetkin muutokset huomataan heti ja niistä tiedotetaan viipymättä. Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle

Sisälle suojautuminen on säteilyvaaratilanteessa ensisijainen suojelutoimenpide.

Sulje tiiviisti ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto, jotta radioaktiiviset aineet eivät pääsisi sisään. Talon keskiosissa on paras suoja.

Joditabletit

Joditablettien ottaminen on toissijainen tukitoimi, jota suositellaan enintään 40-vuotiaille ja raskaana oleville.

Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta eivät anna muuta suojaa. Tabletteja ei pidä lähteä vaaratilanteessa noutamaan rakennuksen ulkopuolelta. Jodeja voi hankkia etukäteen apteekista. Joditabletteja tulisi olla 2 per henkilö. Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee joditablettien ottamista ydinonnettomuudesta johtuvissa säteilyvaaratilanteissa enintään 40-vuotiaille ja raskaana oleville.

Suojaa ruokasi ja juomavesi

Laita esillä olevat elintarvikkeet muovipusseihin tai tiiviisiin astioihin. Jääkaappi, pakastin ja tiiviit pakkaukset suojaavat radioaktiiviselta pölyltä.

Ulkona liikkuminen

Jos on pakko mennä ulos, käytä tiivistä, ihon peittävää asua, esimerkiksi sadevaatteita. Riisu vaatteet sisälle tullessasi eteiseen ja peseydy huolella. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä tai talouspaperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin.

Lisäohjeet

Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Toiminta sähkökatkon aikana:

  • Tarkista ensin sulakkeet. Jos ne ovat ehjät, selvitä toimivatko naapurisi tai naapuritalojen sähköt.
  • Jos sähköt katkeavat laajemmalta alueelta, on häiriö jo tiedossa ja korjaustoimenpiteet aloitettu. Useimmilla sähköntoimittajilla on nauhoitettu häiriötiedote vikapalvelunumerossa, joka kertoo tiedossa olevan sähkökatkotilanteen alueellasi.
  • Mikäli sähköjen palauduttua sähköt käyttäytyvät oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa katkaise sähkö pääkytkimestä ja soita sähköntoimittajasi vikapäivystykseen.
  • Sähkökatkon jatkuessa pidempään varaudu etenkin talvisaikaan lämpimin vaattein sekä tarvittaessa kotivaran avulla. Kotivaran ohje löytyy liitteistä.

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (KONE Hissit Oy, 080015063) tai
  • Hississä olevalla hälytyspainikkeella. (Tämä ohjautuu suoraan hissihuollon vikapäivystykseen.)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Hyvä tietää sähkökatkon aikana

  • päällä olleet sähkölaitteet (esim. liesi tai uunit) tulee sammuttaa, jotta niistä ei sähköjen palauduttua aiheudu palovaaraa
  • jääkaappi ja pakastin sammuvat ja niiden avaamista kannattaa välttää, jotta elintarvikkeet eivät ala pilaantua
  • vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen pumput toimivat sähköllä

Ennakoiduista sähköpulatilanteista pyritään tiedottamaan etukäteen. Aina tietoa ei ole mahdollista antaa etukäteen. Seuraamalla viranomaistiedotusta esimerkiksi YLE:n kautta saat tietoa ennakoiduista sähkökatkoista.

Aurinkovoimalan ohje

Aurinkovoimala voidaan hätätilanteessa pysäyttää kahdella eri tavalla:

Tapa A: Erottaminen invertterin turvakytkimeltä: Aurinkovoimala voidaan erottaa sähköverkosta kääntämällä invertterin turvakytkin OFF-asentoon.
HUOM: Tällöin aurinkopaneelit sekä paneeleista aurinkosähköjärjestelmän keskukselle tulevat kaapelit jäävät jännitteisiksi!

Tapa B: Erottaminen sähköpääkeskukselta: Aurinkovoimala voidaan erottaa rakennuksen verkosta kääntämällä sähköpääkeskuksella oleva kytkinvaroke OFF-asentoon.
HUOM: Tällöin aurinkopaneelit sekä kiinteistön sisäiset kaapeloinnit jäävät jännitteisiksi, mutta eivät syötä enää kiinteistön pääkeskusta.

Väestönsuojelu

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on yksi väestönsuoja. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.

Suomessa väestönsuojapaikka löytyy noin 3,8 miljoonalle ihmiselle. Väestönsuojia on asuintaloissa ja muissa kiinteistöissä. Kiinteistöissä sijaitsevien väestönsuojien lisäksi on olemassa yleisiä väestönsuojia, kuten kalliosuojia. Tällaisia yleisiä väestönsuojia, joista viranomaiset vastaavat, on yleensä vain suurimmissa kaupungeissa.

Normaalioloissa suojia käytetään yleensä harrastustiloina, varastoina tai jossain muussa hyötykäytössä. Väestönsuoja on kuitenkin voitava ottaa käyttöön 72 tunnissa viranomaisten määräyksestä.

Väestönsuojassa on huolehdittava siitä, että suojan metalliosat eivät ruostu, tiivisteet pysyvät ehjinä, laitteet toimivat ja varustus pysyy tallella.

Kiinteistössä on yksi väestönsuoja:

Sijainti Suojaluokka Varusteiden sijainti
Kellarikerroksessa S1 Väestönsuojassa

Kiinteistön väestönsuoja on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.

Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.

Väestönsuoja
Väestönsuoja
Väestönsuojan laitetila
Väestönsuojan laitetila

Väestönsuojan ylläpito

Väestönsuoja sekä väestönsuojeluvälineet ja -laitteet on pidettävä sellaisessa kunnossa, että väestönsuoja voidaan ottaa käyttöön 72 tunnissa. Väestönsuojaa voidaan käyttää myös muuhun toimintaan, kunhan käyttöönotto voi tapahtua em. ajan kuluessa. Normaaliolojen käyttö ei saa vahingoittaa väestönsuojaa eikä estää sen tarkastusta ja tiiveyskoetta.

Väestönsuojassa ei saa säilyttää likaavia aineita eikä ympäröiviin rakenteisiin saa tehdä aukkoja. Suojaovia, -luukkuja ja ilmanvaihtolaitteistoja ei saa poistaa paikoiltaan eikä ilmanvaihtolaitteistoa saa käyttää normaaliolon ilmanvaihtoon. Suojaoven aukkoon saa asentaa oven. Normaaliaikanakin tulisi varmistaa, että vähintään puolet väestönsuojasta on vapaana yllättävää suojautumistarvetta varten.

Lisäksi tulee huomioida seuraavaa:
  • Väestönsuojan omistajan ja haltijan on huolehdittava, että väestönsuoja, sen varusteet ja laitteet pidetään toimintakunnossa sekä huolletaan ja tarkastetaan asianmukaisesti.
  • Nimetty henkilö tarkastaa ja koekäyttää suojan ovet, luukut, tiiveyden, ilmastointi- ja sähkölaitteet sekä viemäröinnin vuosittain laitetoimittajan ohjeidenmukaisesti.
  • Väestönsuojan laitteiden toimintakunnon varmistamiseksi ne tulee tarkastaa ja huoltaa vähintään 10 vuoden välein ellei valmistaja ole antanut lyhyempää aikaväliä.
  • Laitteiden toiminnan tarkastuksesta tulee laatia tarkastuspöytäkirja, johon tehdään merkinnät suoritetuista tarkastuksista laitekohtaisesti. Tarkastuspöytäkirja on pyydettäessä esitettävä pelastusviranomaiselle.
  • Kiinteistön omistajan ja haltijan tulee huolehtia, että väestönsuojassa on jo sellaiset varusteet, että se pystytään ottamaan käyttöön. Näitä varusteita ovat esimerkiksi varavesisäiliöt, jäteastiat, kuivakäymälät ja vuoteet.

Väestönsuojan kunnostaminen

Siirryttäessä tehostetun suojelun toimintaan
  • Väestönsuojalle määrätään suojanvalvoja, joka vastaa suojan kunnostamisesta. Hänen on tunnettava suojassa olevat laitteet ja osattava käyttää niitä. Lisäksi suojanvalvoja vastaa suojan yleisestä järjestyksestä, siisteydestä ja kurista.
  • Suoja tyhjennetään sinne varastoidusta tai muuten kerääntyneestä tavarasta suojalle laaditun tyhjentämissuunnitelman mukaisesti.
  • Kaikki tilapäiset rakenteet puretaan ja viedään pois suojasta.
  • Ovien ja luukkujen saranat, salvat yms. tarkastetaan, voidellaan ja huolletaan.
  • Ovien tiivisteet tarkastetaan ja laitetaan paikoilleen ohjeiden mukaan.
  • Tarkastetaan hätäpoistumiskäytävän ja –luukun käyttökelpoisuus ja toiminta.
  • Kuivakäymälät (15 kpl muovipusseja/käymälä) jaetaan kuivakäymälätiloihin. Eristetään käymälätilat verhoilla tai levyillä. Käymälätiloja tulee olla yksi jokaista alkavaa 20 m² kohti.
  • Kaikkien venttiilien (LVI) toiminta tarkastetaan kääntämällä ne ääriasennosta toiseen.
  • Varavesisäiliöt puhdistetaan ja täytetään. Varmistetaan samalla tarvittavat täyttöletkut yms. välineet. Sulkutelttaan tulevat suihkut asennetaan ja kokeillaan.
  • Lattiakaivot puhdistetaan ja niiden toiminta kokeillaan kaatamalla niihin vettä. Huom! Lattiakaivossa on sulkuventtiili.
  • Ylipaineventtiilit tarkastetaan ja nivelkohdat voidellaan.
  • Normaaliolojen ilmanvaihtoaukot suljetaan asentamalla paikoilleen suojakannet tiivisteineen.
  • Paineventtiilien kunto tarkastetaan suojan ulkopuolelta.
  • Ilmanvaihtokanavat ja suodattimet puhdistetaan.
  • Kaikki ilmanvaihtoon liittyvät putket, liitokset ja laitteet tarkastetaan. Erityissuodattimet asennetaan paikoilleen laitteen käyttöohjeen mukaisesti.
  • Poistoventtiilien toiminta tarkastetaan kiertämällä niitä ääriasentoihinsa.
  • Tarkastetaan ylipainemittarista: nestemäärä, putken aukiolo, mittarilukema näyttää nollaa, sekä varaneste (värjätty polttoöljy).
  • Ilmamäärämittarin herkkyys kokeillaan koekäytössä.
  • Tarkastetaan suojan paineisuus; painekoe suoritetaan laitetoimittajien antamien ohjeiden mukaan. Tavoitteena on tarkastaa, että suojaan saadaan riittävä ylipaine, eikä suoja vuoda liikaa ilmaa ulos.
  • Selvitetään ja tarkastetaan suojan puhelimen toiminta, antenni, sähkölaitteiden sulakkeet, valaisimet, varaparistot, varapolttimot, varasulakkeet, katkaisimet, pistorasiat ym.
  • Varustetaan suoja määräysten mukaisilla suojaan kuuluvilla varusteilla.
  • Suojan tilat jaetaan ennakolta tehdyn suunnitelman mukaisesti oleskelualueisiin ja toimintapaikkoihin (miehet/naiset, suojeluelimet, henkilöstö, asiakkaat). Jokaista suojattavaa henkilöä varten on oleskelupaikka, jossa on mukana myös henkilökohtaiset tavarat, lääkkeet ja säilyvät elintarvikkeet.
  • Suojassa on oltava tarpeellinen määrä istuimia, pöytiä sekä kerrossängyt noin kolmannekselle suojaan tulevista henkilöistä.
  • Lisäksi poikkeusoloja varten on hankittava välineitä ja tarvikkeita, jotka tekevät mahdolliseksi pidemmänkin oleskelun (esim. viihdykkeet).
  • Tarkastetaan varavalaistuksen toiminta.
  • Kulkuteille ja käytäville asennetaan suojaan ohjaavat kilvet.

Väestönsuojelumateriaali

Väestönsuojelumateriaali voidaan jakaa kahteen kategoriaan: suojakohtaiseen materiaaliin sekä suojeluhenkilöstön materiaaliin. Jokaisessa väestönsuojassa tulee olla varattuna suojakohtainen materiaali sekä suojamateriaali väestönsuojan hoitajalle ja tämän apulaiselle.

Materiaali on käytettävissä normaalioloissa huolto- ja kunnossapitotoimiin sillä edellytyksellä, että materiaalia säilytetään siinä kiinteistössä, johon se kuuluu. Väestönsuojaan kuuluvien työkalujen on oltava käytettävissä väestönsuojaa käyttöönotettaessa.

Asuinrakennusten suojakohtainen materiaali
Nimike Lukumäärä
Paarit 1
Vedensäilytysaine Määrän mukaan
Rautakanki 1
Suojan merkitsemiskilpisarja 1
Käsivalaisin 2
Sankoruisku 1
Suojan työkalut
Nimike Lisätieto
Pajavasara 2 kg
Katkaisutaltta 300 mm
Piikkitaltta 300 mm
Voimaleikkuri n. 600 mm
Veistokirves n. 400 mm
Kenttälapio n. 500 mm taitettuna
Sorkkarauta n. 600 mm
Käsisaha terä 500 mm
Rautasaha terä 310 mm
Rautasahanteriä 5 kpl varalle
Jakoavain max. kita 35 mm
Ruuvitaltta kärki 8 mm, terä 150 mm
Ristipääruuvitaltta
Kirvesmiehen vasara 0,5 kg
Nauloja 2 kg, 75, 100 ja 125 mm
Puukko n. 200 mm
Pelastusköysi d=12 mm, 20 m
Asuinrakennusten suojeluhenkilöstön materiaali
Turvallisuus- ja suojeluhenkilöstön materiaali Alkavaa 100 asukasta kohti
Suojanaamari ja vss-suodatin 2
Suojakypärä 2
Suojalasit 2
Ensiapulaukku ja suojasidepakkaus 1
Ensiside 2
Säteilymittari / yli 100 hengen kiinteistö 1
Joditabletit 2/asukas
Opas talosuojelusta (Kodin turvaopas, SPEK) 2

Suojaväistö

Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.

Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.

Säilyttäminen

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen. Käsittele siksi palovaarallisia aineita aina ohjeiden mukaan. Palovaarallisten aineiden säilyttäminen huoneistokohtaisissa varastoissa on kokonaan kielletty. Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

  • Asuinhuoneistot ja niihin kuuluvat parvekkeet, terassit tai vastaavat tilat
    • Asunnoissa tulee välttää tarpeettomien tavaroiden varastointia.
  • Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät ja varastojen kulkureitit
    • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
  • Rakennuksen läheisyydessä
    • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat

Huom

Epäselvissä tapauksissa tulee aina ottaa yhteyttä paikallisen pelastuslaitoksen palotarkastajaan.

Liitteet

Tässä pelastussuunnitelmassa on seuraavat liitteet:

Alkusammuttimien käyttöohjeet

Asukas vastaa sammutusvälineiden hankinnasta asuntoonsa.

Sammuttimet

  • Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
  • Vedä varmistinsokka irti.
  • Lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
  • Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen, älä katko liekkejä.
  • Aloita sammuttaminen edestä ja jatka taaksepäin, tai alhaalta ylöspäin.
  • Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
  • Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
  • Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
  • Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.

Sammutuspeitteet

  • Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
  • Astu jalalla peitteen päälle, tämä estää liekin tulon kasvoille.
  • Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Ojenna kädet suoriksi.
  • Levitä peite palon päälle.
  • Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Suojaa itsesi peitteen nostamisen aikana, palo voi syttyä uudelleen.
  • Varmista vielä kerran, että palo on sammunut.

Kotivara

Kotivara on osa asukkaiden omatoimista varautumista. Yllättävistä tilanteista selviää vähemmin harmein, kun kotona on kotivara. Kotivara tarkoittaa, että kotiin hankitaan ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita vähän enemmän. Kotivaran pitäisi riittää kolme vuorokautta (72 tuntia). Kotivara on normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.

Tilanne, että kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä.

  • Yksinasuva voi sairastua, eikä kykene ostoksille
  • Yhteiskunta voi haavoittua; tulee lakko, liikenneyhteydet katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea.
  • Tilanne, jossa kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä.

Kotivara voi vaihdella sisällöltään talouden ruokatottumusten mukaan sisältäen muun muassa pullotettua vettä, astioita veden varastoimiseen, lääkkeitä, joditabletit sekä talouskohtaisia välttämättömyystarpeita. Näitä ovat mm. henkilökohtaiset lääkkeet, hygieniatarvikkeet, vaipat, paristokäyttöinen radio, taskulamppu ja paristot.

Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.